Delfoi Planner tuo tarkkuutta Metson Telatehtaan tuotannonohjaukseen
Metso Paper Oy:n Järvenpään telatehdas valmistaa paperikoneen putkiteloja konsernin sisäisille asiakkaille. Ennen Delfoi Plannerin käyttöönottoa tiedot olivat hajallaan eri järjestelmissä ja niitä yhdisteltiin Excel –taulukoissa, joiden analysointi oli työlästä ja hankalaa. Tavoitteena on lyhentää läpäisyaikaa ja pienentää keskeneräisen tuotannon arvoa eli parantaa tuottavuutta. Myös toimitusvarmuus paranee.
Delfoi Planner otettiin aluksi käyttöön Tampereella. Kun tehdas siirrtettiin Järvenpäähän, oli ohjelmisto heti käytössä uuden ja muuttuneen tuotannon käynnistyessä. Ohjelmiston uudelleen konfigurointi kesti ainoastaan kahdeksan päivää.
"Toimintamme on nopeatempoista ja tiedonkululla on hyvin suuri merkitys. Ennen tietoa tallennettiin ja käytettiin useamman käyttöliittymän kautta – yhtenäisyys puuttui. Delfoi Planner on kattava järjestelmä ja se tukee Metson prosessimaista toimintatapaa. Tähän eivät perinteiset järjestelmät pystyneet", kertoo Tampereen Telatehtaan tehdaspäällikkö Jari Yli-Välitalo.
"Delfoi Planner helpottaa projektien hallintaa, kun koko prosessi myynnistä tuotantoon on yhdessä järjestelmässä", sanoo verstaspäällikkö Markku Lingman. "Pääteemana oli saada kaikki toiminnot yhden sateenvarjon alle. On erittäin tärkeää, että tieto on samanarvoisena ja reaaliaikaisena kaikkien käytössä", Jari Yli-Välitalo jatkaa.

Kuvassa Metson Planner projektiryhmää.
Kuormituksen hallintaa tunnin tarkkuudella
Ennen Telatehtaan kuormituslaskelmat tehtiin Excelillä, jolla päästiin tarkastelemaan käytössä olevaa kapasitettia ja kuormitusta viikkotasolla. Delfoi Plannerilla päästään karkeakuormituksessa päivätasolle ja hienokuormituksessa tunnin tarkkuuteen. Järjestelmä on jaoteltu soluihin tehtaan layoutin mukaisesti.
Hienokuormituksessa voidaan ajaa useita suunnitteluskenaarioita ja vertailla mikä vaihtoehdoista olisi paras. Vasta sen jälkeen tehtävät siirretään työjonoihin.
"Tuotannonohjauksen tarkkuuden parantaminen oli meille avainasia. Esimerkiksi jos tuotannossa tulee sairaslomia, työnjohdolta tulee heti tieto tuotannonohjausinsinöörille ja resurssikalenteriin, jolloin voimme simuloida Plannerilla miten tämä vaikuttaa tuotannossa ja arvioida tarvitaanko pidemmissä sairaslomissa mahdollisesti avuksi alihankintaa", Markku Lingman kertoo.

"Planner on kätevä myös ylikuorman hallintaan ja tasaamiseen. Valitulta ajankohdalta saadaan resurssitasolla kapasiteetti ja kuormitus visuaalisesti. Pop-up –ikkunasta näkee minkä projektin töitä koneella on tarkoitus tehdä. Plannerista saadaan myös tehdaskohtaisia kapasiteettigraafeja esimerkiksi johdolle", tuotannonkehitysinsinööri ja laatupäällikkö Mika Lingman sanoo.
"Planner on visuaalisesti erittäin helppo ja havainnollinen. Jokaista konetta voidaan hallita kalenterin viikkonäkymällä tai haluttaessa pidemmällä aikavälillä. Kalenterissa ovat mukana myös konerajoitteet kuten huollot ja vuoromallit, jotka simulointi ottaa aikatauluksessa huomioon. Simuloinnilla voidaan myös tarkastella, mitä toimenpiteitä pitää tehdä poikkeustapauksissa. Hienokuormituksessa töitä voi aikaistaa, siirtää eteenpäin tai siirtä toiselle resurssille", kertoo Mika Lingman.
"Simuloinnilla voimme ennakoida muutosten vaikutuksia ja reagoida etukäteen, ei vasta jälkikäteen", Jari Yli-Välitalo sanoo.
"Planner on antanut hyvät työkalut, ennen meillä ei esimerkiksi ollut konekohtaisia reaaliaikaisia työjärjestyslistoja verstaan puolella. Toisaalta voimme laskea yksittäisen telan reitin mitä kaikkia koneita pitkin se kulkee ja missä vaiheessa se milloinkin on. Saamme myös syvempää tietoa siitä, mistä toimintavarmuus muodostuu, kun tiedämme mitkä telat ovat kuuluneet toimitukseen, mitkä niistä ovat olleet myöhässä, miten paljon ja mistä johtuen", Mika Lingman jatkaa.

"Suurin muutos on tapahtunut verstaalla. Jokaisella työpisteellä on tietokone, jossa tieto on kaikkien saatavilla samanlaisena. Ennen aamu- ja iltavuoron työnjohtajat saattoivat antaa ristiriitaisia ohjeita, nyt hienokuormitus ja työjonot näkyvät kaikille. Motivaation kannalta on tärkeää se, että työntekijät näkevät mikä työ on seuraavana jonossa. Jos ensimmäisenä jonossa olevaa työtä ei pääse jostain syystä tekemään, voi ottaa seuraavan tehtävän työlistalta", Markku Lingman kertoo.
"Tämä on näppärä", vahvistaa tuotannonohjausinsinööri Toni Kyösti, joka käyttää Delfoi Planneria päivittäin.
Räätälöity Metson tarpeisiin
Metso Paper Oy on sellu- ja paperiteollisuuden kokonaistoimittaja, joka on markkinajohtaja suurissa ja nopeissa paperikoneissa.
"Tämän tyyppisiä, meille sopivia järjestelmiä ei ole paljon tarjolla", sanoo Jari Yli-Välitalo.
Tämä on ollut iso urakka sekä Delfoille että meille. Muutokset ja päivitykset on tehty nopeasti. Projekti on viety läpi hyvässä hengessä, ongelmatilanteisiin on aina löytynyt ratkaisu ja keskustelu on ollut avointa ja reilua. Delfoi on todella sitoutunut projektiin. Järjestelmästä löytyy potentiaalia myös meidän tuleviin tarpeisiimme", Markku Lingman kertoo.
"Yhteistyö Delfoin kanssa on sujunut hyvässä ymmärryksessä. Olemme heitelleet ideoita puolin ja toisin palavereissa sekä puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Tässä ovat halut ja tarpeet kohdanneet", Mika Lingman lisää.
"Tiivis yhteistyö on hyvin tärkeää räätälöidyn ratkaisun tekemisessä, jotta se täyttäisi sille asetetut vaatimukset", Jari Yli-Välitalo sanoo.
Metson Delfoi Planner - vaikutukset ja hyödyt
Tieto on samanlaisena ja reaaliaikaisena kaikkien käytössä
Simuloinnilla voidaan ennakoida muutosten vaikutuksia ja reagoida niihin jo etukäteen
Simuloinnilla voidaan optimoida kapasiteettia ja välttää ylikuormitusta
Tuotannon kuormitusta voidaan tarkastella konekohtaisesti tunnin tarkkuudella
Poikkeustilanteissa töitä voidaan helposti siirtää koneilta toiselle
Toimitusvarmuus paranee
Läpäisyajan lyheneminen ja keskeneräisen tuotannon arvon pieneneminen lisää tuottavuutta
in English
På Svenska
auf Deutsch